Jälleen on aika ruotia kuluneen vuoden musiikkitarjonta ja nimetä onnistuneimmat. Tällä kertaa lista näyttää jakautuvan melkein tasan odotettujen ja odottamattomien tapausten suhteen. Vanhat suosikit eivät olleet aivan parhaassa terässään ja listalle nousi monia yllättäviä artisteja. Mielenkiintoinen vuosi takana. Tässä kärki:
“…Bode evidences this pure love of the sport. He talks about his runs the way you speak of that shot on the golf course. You’re never gonna play in the PGA but that doesn’t mean you don’t love the game. And if you’re playing more for the bet, the gambling, than the shot, shame on you, because hitting a prefect golf shot is one of the great joys of life, just like the crack of the bat when you hit a baseball perfectly. It’s the essence of life. That’s what we like best, that’s what we live for, these tiny little moments when everything aligns, when a normally imperfect life becomes opposite.”
Syksyn ynseiden sateiden keskellä tulee kelailtua kuluneen kauden tapahtumia. Tänä vuonna olen käynyt selvästi aiempaa enemmän erilaisissa kisoissa. Ainoa tavoitehan tässä vaiheessa on lähinnä kerätä kisakokemusta. Pääasiallinen syy osallistumiseen on kuitenkin se, että kisoja on niin pirun kiva pelata. Lyhyt kertaus:
Ja toki näiden lisäksi jonkin verran viikkokisoja Oulussa sekä oman seuran sunnuntaikisat Limingassa. Ihan hyvä saldo. Vielä on pari-kolme tapahtumaa jäljelläkin:
Hyviä hommia, hienoja kokemuksia. =) Talvella voisi osallistua winter games-sarjaan ja ensi kaudella mahdollisesti käydä hieman kauempanakin kisailemassa. Loppusyksyn osalta nuo tulevat tapahtumat kutkuttavat jo kovasti. Toivottavasti vaan saataisiin pelata kunnollisissa olosuhteissa.
Viime viikonloppuna pelattiin Naamivaaran radan avajaiskisat. Tapahtuma onnistui loistavasti, kaikki järjestelyt toimivat mainiosti ja sääkin oli hyvä! Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja juuri tällä hetkellä takki on kovin tyhjä. Paljon duunia se vaati, mutta saavutimme kaiken mitä lähdettiin hakemaan ja paljon enemmän. 
Saimme etukäteen järjestettyä paikalle ~10 osanottajaa lähipiiristä, osa aloittelijoita, osa kovia pelimiehiä. Rovaniemeltä paikalle saapui iso nippu harrastajia. Lisäksi mukana oli jokunen Kemiläinen ja muutama tuttu OFS:n mies Oulusta. Iso positiivinen yllätys oli se, että kisa tuli lähes täyteen. En olisi vakavissaan odottanut, että saamme näin paljon pelaajia mukaan. Vielä suurempi yllätys oli asenne, millä paikallinen yleisö oli lähtenyt seuraamaan tapahtumia. Vanhan koulukunnan penkkiurheilijat olivat ihan pähkinöinä seuraamassa uutta lajia livenä! Vielä kun lopussa nähtiin huikean jännittävä kamppailu kisan voitosta, niin jokainen sai varmasti kokemuksia koko rahalla.
Torstaina nukuttiin (syystä tai toisesta) vähän pitempään. Duunipäivä käyntiin klo 10:30, ensimmäisenä ohjelmassa väylien mittaus. Laseria ei ollut käytettävissä, joten mittaus suoritettiin ihan perinteisellä 30-metrin mittanauhalla. Joka katkesi. Saatiin kuiten lukemat, joten homma bueno. Seuraavaksi isompi urakka, eli roskakasojen siirtoa mönkijällä pois väyliltä. Yhteensä 9 peräkärryllistä raivausjätettä, kantoja, puunrunkoja ja muuta sälää siirtyi valtion maille. Vielä niitä kasoja jäikin sinne, turhan paljon. Vaan eivät pitäisi haitata pelaamista.
Neljä tuntia urakointia helteessä pelkän aamiaisen voimin. Kovia jätkiä. Sitten pitikin lähteä suihkuun ja laittaa kilo lihaa pannulle. Safkailun jälkeen vielä lisää puuhastelua. Kolmosen metsäsaarekkeelta kaadettiin jokunen pieni koivu, joten aukot kummallakin puolella avautuivat hieman lisää. Nelosen koripaikka ja ysin tiin edusta siivottiin turhasta kasvillisuudesta. Vitosen mando merkittiin punaisella narulla sekä droppari punaisilla kepeillä. Ysin tiille kuskattiin penkki, että siinäkin kelpaa nyt istuksia ja katella maisemia.
Ennen suomeen siirtymistä poikettiin vielä Systeemissä hakemassa matkamuistoja, parikymmentä litraa. Sitten Ylitorniolle katsastamaan paikallisten rakentama 5-väyläinen. Etukäteen pelkäsin pahempaakin, mutta sehän oli lopen lähes ok. Hölmöt “heittoalustat” ja hieman turhan riskialtista väyläsuunnittelua. 2. väylällä 20m korista oikealle oli vanha huoltorakennus, jonka ikkunaan itsekin linkosin buzzzin griplockilla… 3. väylällä puolestaan on mahdollista laittaa kiekko valtatielle liikenteen sekaan jos huonosti käy. 5. väylällä kova antsa voi mennä korin takana olevan rakennuksen ikkunoihin.
Eka kiessi tutusteltiin, toka kiessillä lähdettiin hakemaan tulosta. Ari pelasi viileästi kolmella kiekolla, ite hampaatirvessä täydellä setillä. Mainostivat intternetissä, että rataennätys olisi -2. Sitä lähdettiin parantamaan ja tavoite saavutettiin. Laitoin -3, Ari +1. Sitten Pelloon ostoksille ja Myllyn pirtille majoitukseen. Ysin jälkeen päätettiin vielä lähteä iltakiessille Naamivaaraan. Varsin jessiä settiä, itikoista huolimatta. Aiemmin olen pelannut valmiin radan vain kerran ja silloin jäätiin +6 tulokseen ilman yhtään pirkkoa. Tällä kertaa sain 4. ja 10. väyliltä pirkot ja lopputulos +1. Hyvinkin jees. Huomenna radan viimeistelyä ynnä huoltoa ja oletettavasti jokunen kierros peliäkin.
Luleå, Park Hotell ja herätyskello ottaa vaivalloisen työvoiton korvatulpista klo 07:45. Heikohko aamiainen huiviin ja matka jatkuu. Mielenkiintoinen suunnistus Serpent Hillin radalla onnistui yli odotusten, ei yhtään harha-askelta. Verkosta löytyvien ohjeiden mukaan auto parkkiin ampumaradalle ja epäuskoisena 15min patikointi umpimetässä. Löytyi se rata lopen sieltä. Ihmettelen vaan suuresti, miksi ihmisiä ei voi ohjeistaa ajamaan lähtöpaikan vieressä kulkevaa hiekkatietä pitkin suoraan mestoille? Pfffff.
Pikkaisen puttia harkkakorilla ja homma käyntiin. Oma peli oli jostain syystä taas ihan eri mallissa kuin eilen, tällä kertaa se toimi. Radalla kahdeksan par nelosta, väylien keskipituus 120m. Ei mitään pikkuneppailua. Vaikeusaste tuntui aika sopivalta. Heti eka kiessillä pystyi roikkumaan siinä paarin tuntumassa, mutta pirkkopaikat olivat todella vähissä. Koko rata oli rakennettu metsään, joten useimpien väylien ympärillä oli puuta ja paljon. Ei mitään turhauttavan tiukkaa ränniä sentään, mutta väylällä pysyminen oli hyvin tärkeää. Pyltsistä ei välttämättä ihan helposti pääse ulos.
Eka kiessi meni itellä ihan mukavasti, +5. Arilla tuli vähän isompaa lukua. Pieni evästauko ja taas lötää ilmaan. 1. väylällä kakkosheitto pyltsiin ja bogi. 2. väylällä kakkosheitto pyltsiin ja triplabogi. Näin se homma etenee. Kutosella oli saumat pirkkoon, mutta lähäri tippui rajalle (4m mukilta) ja putosi ob-bunkkeriin. Ari otti pitkällä putilla pirkon. Lopen etuysi mulla +6, Ari +3. Ihan hyvä fiilis. Hyvä rata kunhan jaksaa vaan keskittyä peliin, sinnepäin roiskimalla tulee isoa lukua korttiin.
Takaysille ei enää viitsitty lähteä tarpomaan, kun oli jo sen verran nälkä ja energiat vähissä. Patikkaretki autolle, kamojen vaihto ja lähimpään Ica-halliin ostoksille. Parkkiksella kanasalaatit Joltin kera naamariin. Nyt raikaa Black Sabbath – Die Young ja tykitellään pöröjä väistellen takaisin kotimaan kamaralle.
Luomea auki Aurumissa 07:30. Yöllä oli tullut reilusti vettä, keli oli kostea. Aamiainen, varusteiden säätö ja siiryminen jälleen ääryyden äärelle, Discgolfterminaaliin. Klo 09:30 sielläkin oli melko hiljaista, meidän lisäksemme vain kesähessu ajelemassa nurtsia.
Alkuun vähän jäykkien jäsenien ojentelua ja sitten kokeilemaan peruslayoutin punaista versiota. Käytännössä muutamilla väylillä oli eri tiit tai koripaikat ja lisäksi kaksi haastavampaa väylää kahden helpomman tilalle. Edelleen todella hienoa pelattavaa. Varsinkin ne kaksi lisäväylää olivat upeita. Henkilökohtaisesti peli ei kulkenut sitten laisinkaan, mutta noissa maisemissa ei voinut murjottaa.
Pääsimme perille Skellefteåån iltapäivällä paikallista aikaa 14 tuntumassa. Moottoritie vei suoraan keskittymän ytimeen ja jouduttiin jopa istumaan tovi ruuhkassa. Hotelli löytyi kivuttomasti ja huone saatiin samantien käyttöön. Kamat sisään, varustuksen vaihto ja sitten etsimään rataa. Nokialaisen navigaattori vei ihan harhateille, itseasiassa mokoma yritti käskyttää ajamaan jotain kinttupolkua, johon ei ilman 20cm maavaraa ollut mitään asiaa. Noh, uusi lähestyminen ja paremmat referenssit niin johan toimi.
Discgolfterminalen, minun peliurallani toinen maksullinen rata ja helposti sen 5e arvoinen. Pieteetillä suunniteltuja, mielenkiintoisia väyliä upeasti hoidetussa maastossa. Sopivan haastava rata, paljon esteitä, mutta yksinkertaisesti kiva pelata. Hyvät suoritukset palkitaan, epätarkoista heitoista rangaistaan. Näin se pitää mennä. Kaksi kertaa 18 väylää keltaisella layoutilla kolmeen tuntiin. Ei mitään hirmeetä ruuhkaa, ihan sopivasti jengiä radalla. Yllättävän vähän vakavahenkisiä harrastajia ja toisaalta useita perhe-pooleja viettämässä leppoisasti aikaa yhdessä. Tällaista ei juuri näy suomessa?
Toisella kierroksella ripsi vähän vettä. Ehkä sen vuoksi saimme lönniä ja edetä ihan rauhassa omaan tahtiin, heiteltiin vähän treeniheittojakin. Ekalla kiessillä Ari vei homman selkeesti +3 / +8. Itse paransin toisella ihan kivasti päästen sinne +3 tuntumaan ja Ari puolestaan jäi tällä kertaa +9. Huomenna mennään varmaan aamuseltaan pelaamaan punainen 18 ja hieman pelottavalta kuulostava musta ysi.
